Yleinen

Pelastuspuuhissa

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto avasi kuntavaalikampanjan naulaamalla totuuksia kaupungintalojen oviin ympäri Suomen. Turussa kävimme teippaamassa teesit kaupungintaloomme eilen.

Kunnallispolitiikka todellakin tarvitsee tuuletuksen sijaan kunnon läpivetoa kokoussaleihin. Konstit on kyllä keksitty, niitä tarvitsisi vain toteuttaa. Pelastuspakettimme sisältää 12 keinoa, joilla päätöksenteko tuodaan lähemmäs turkulaisia ja tehdään samalla läpinäkyvämmäksi.

Esimerkiksi:

  • Lautakuntien kokoukset tulee avata yleisölle ja valtuuston kokoukset lähettää netin välityksellä katsottavaksi.
  • Sähköisiä tietojärjestelmiä on kehitettävä niin, että kuntalainen löytää helppokäyttöisessä muodossa reaaliaikaisen tiedon asioiden valmistelusta ja etenemisestä.
  • Valta ei saa keskittyä ja päättäjien sidonnaisuudet on julkistettava. Lainsäädäntöä tulisi muuttaa niin, ettei sama ihminen käytä valtaa useammalla kuin yhdellä tasolla, esimerkiksi eduskunnassa ja kunnanvaltuustossa. Sama pätee myös samanaikaiseen toimimiseen kaavoitusta valmistelevassa kunnallisessa päätöksentekoelimessä ja vaikkapa suuren kauppaketjun hallintoneuvostossa tai Turun Toriparkki oy:ssä.

Näillä eteenpäin! Kaikki 12 teesiä löytyy täältä.