Yleinen

Miltä Turku näyttäisi jos pyöräsi saisi päättää?

Jos kuulisit investoinnista, joka lisäisi kaupungin viihtyvyyttä sekä ihmisten fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia, epäröisitkö tehdä päätöstä?

Pyöräily pelastaa henkiä, siitä on selkeää näyttöä. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto on teettänyt selvityksen, joka näyttää pyöräilyn edistämisen olevan kaikkien etu. Lisäsatsausten kaupungin pyöräteihin uskotaan tuovan vuosittain miljoonien eurojen yhteiskuntataloudelliset hyödyt, pääosin aikasäästöistä ja terveysvaikutuksista johtuen.

Selvityksen mukaan euron investointi pyöräteihin tuottaa lähes kahdeksan euron hyödyt.

Meillä Turussa pyöräteiden kilometrimäärä etenkin keskusta-alueella on hyvin heikko. Tiehankkeisiin ja toriparkkiin varoja löydetään helposti, mutta pyöräteihin lanttien kaivelu tuntuu olevan aina erityisen vaikeaa.

Metrimääräisesti pieni päätös mutta pyöräilijöille suuri lupaus tehtiin tänä syksynä, kun Hämeenkadun pyörätietä päätettiin jatkaa. Ensi vuonna Uudenmaankadun risteyksestä jatkuu pyörätie niin, että kulku Kirjastosillalle on saumatonta.

Toisella puolen siltaa matka ei sitten jatkukaan yhtä helposti. Kauppiaskatu on sillan ja torin välistä edelleen yksisuuntainen autoille. Muutokset ovat viivästyneet: ensin ne piti tehdä ennen sillan valmistumista, nyt päättäjien työpöydällä on esitys tien kaksisuuntaisuudesta.

Minkä vuoksi pyöräilyn edessä on niin paljon esteitä? Miksi pyöräilyä liikennemuotona vähätellään? Milloin Turku alkaa haluta pyöräilijäystävälliseksi kaupungiksi?

Helsingissä kahdella pyörällä pääsee iloisesti Espoosta saakka ydinkeskustaan pitkin viihtyisää baanaa. Samaan aikaan Turun polkupyöräilijät ry järjestää pyöräilymielenosoituksen.

Helsingin kaupungin saamia tutkimustuloksia löytyy myös ulkomailta. Tanskassa on laskettu, että pyöräilystä saavutettava hyöty on 1,22 kruunua kilometriä kohden, kun vastaavasti autoilu tuottaa yhteiskunnalle kustannuksia 0,69 kruunua kilometriltä.

Pyöräilyn hyödyt sekä kaupungin asukkaalle että sen päättäjälle ovat kiistattomia.

Blogi Turkulaisen sivulla