Yleinen

Ei Rosatom-riskiä varsinaissuomalaisten verorahoilla

Eduskunta äänestää Fennovoiman ydinvoimahankkeesta itsenäisyyspäivän aattona 5. joulukuuta. Pääosakkaana projektissa on Venäjän valtion liikelaitos Rosatom, mutta arpapeliä käydään myös varsinaissuomalaisten verorahoilla kunnallisten energiayhtiöiden kautta. Joukko varsinaissuomalaisia vihreitä eduskuntavaaliehdokkaita vetoaa eduskuntaan, jotta se äänestäisi hanketta vastaan perjantaina.

Valtionyhtiö Fortumin osallistuminen Fennovoima-hankkeeseen on muuttanut projektin luonnetta merkittävästi. Hanketta on markkinoitu hyvänä yksityisenä kotimaisena hankkeena, mutta nykymuodossaan se ei enää ole missään mielessä yksityinen, kotimaisuus on kyseenalaista ja hyvyydestä voi olla monta mieltä.

Vihreiden skeptinen kanta hankkeeseen on jo tuttu. Ilmastonmuutoksen torjuntaan ydinvoiman lisärakentaminen on puolueen mielestä aivan liian hidas tapa. Ehdokkaiden mielestä Suomessa on paljon osaamista puhtaissa teknologioissa, jonka käyttöönotto veisi maata maailman ympäristöongelmien ratkaisijoiden etujoukkoon ja lisäisi energiaomavaraisuuttamme.

Fortumin mukaantulon myötä tilanne on kuitenkin muuttunut taloudellisesti hankalammaksi: koska Fortum on valtionyhtiö, taloudellinen riski on nyt kasvanut, ennen muuta turkulaisille. Turku Energian suora osuus hankkeesta on jo nyt 3,52 prosenttia (kaikkien kuntien osuus on noin 31 prosenttia). Lisäksi osakkaana on muun muassa Naantalin Energia.

Kun mukaan lasketaan valtionyhtiö Fortumin 15 prosentin osuus, yhtiö on käytännössä kansallistettu jo ennen kuin sitä on lähdetty edes suunnittelemaan. Yhtiön ongelmat voivat Mankala-periaatteen takia päätyä viime kädessä veronmaksajien maksettaviksi.

Lisäksi on huomioitava, että Rosatom on Venäjän valtion korporaatio, osa valtionhallintoa ja entinen atomienergiaministeriö. Hanketta rahoittavat siis Venäjän valtio, suomalaiset kunnat, ja nyt valtionyhtiö Fortum. Puhtaasti yksityistä rahaa ei hankkeeseen ole sidottuna juuri ollenkaan. Yksityinen raha hyvin usein tunnistaa milloin jokin hanke on huono. Jos Fennovoima ei onnistu saamaan aidosti yksityistä rahaa, hanke tuskin on taloudellisesti kannattava.

Vihreät ehdokkaat kehottavat Varsinais-Suomen kansanedustajia äänestämään perjantaina eduskunnassa hanketta vastaan puolueesta riippumatta. Nyt päätetään heidän mukaansa siitä, sidotaanko suomalaisten verorahat vuosikymmeniksi venäläiseen hankkeeseen.

Varsinaissuomalaiset vihreät kansanedustajaehdokkaat