Yleinen

Naisille patsaat ja liputuspäivät

19.3. vietettiin Minna Canthin ja tasa-arvon päivää. Minna Canthin ajoista on vierähtänyt tovi, mutta tarve päivälle on edelleen selkeä. Kaikkien sukupuolten ja kaiken taustaisten ihmisten tasa-arvo vaatii vielä työtä. Se liittyy niin kasvatukseen, asenteisiin ja toisten kohtaamiseen kuin lakeihin ja yhteiskunnan kulttuurisiin rakenteisiin.

Minna Canth edisti naisten asemaa aikanaan melkoisen määrän ja on ollut historiassamme merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja. Canth kritisoi käsityöpainotteisia tyttökouluja, rakensi oman uran ja kouluttautui opettajaksi. Hän kertoi näytelmissään naisen elämästä ja köyhyydestä. Kaikki poikkeuksellista tuon ajan Suomessa.

Tänä päivänä Minna Canth on ainoa suomalainen nainen, jolla on oma liputuspäivä. 171 vuotta myöhemmin Minna Canth ehkä olisi toivonut saaneensa seuraa.

Tänä vuonna tasa-arvon päivä näkyi sosiaalisessa mediassa, tv:ssä ja lehdissä. Puhuttiin feminismistä ja vanhempainvapaiden malleista. Siitä, että johtajina on vähän naisia eikä eduskunnassa ole istunut kerralla 100 naiskansanedustajaa.

Tasa-arvon päivä näkyi myös katukuvassa. Vihreät nuoret tempaisivat ympäri Suomen, myös Turussa, osoittaakseen sukupuolten tasa-arvon vaativan vielä työtä. 19.3. kaupunkien patsaat saivat uusia kasvoja. Turussa uusia kasvoja nähtiin Tarja Halosesta Elisabeth Rehniin ja Minna Canthista Tove Janssoniin. Kaikki naiset patsaan arvoisia.

Turussa ainoa oman patsaan saanut nainen on Kalevalan Aino Rautatienpuistossa. Toivottavasti jonain päivänä Porthan, Runeberg, Paavo Nurmi ja Lönnrot saavat seurakseen merkittävän naishenkilön patsaan.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *