Yleinen

Suomi kääntää selkänsä maailman hädänalaisille

Vuonna 2012 168 miljoonaa lasta teki maailmassa raskasta ja laitonta työtä. Maailman lasten elämä ei muutu itsestään. Lapsilla ei ole päätöksenteossa ääntä eikä vaikutusmahdollisuuksia. Maailman aikuisilla on.

Perjantaina 12.6. vietetään kansainvälistä lapsityön vastaista päivää. On syytä kysyä, mikä on Suomen osuus työssä? Olemme sitoutuneet useissa kansainvälisissä sopimuksissa lapsityön kitkemiseen ja ihmisoikeuksien edistämiseen. Yleisintä lapsityö on kehitysmaissa. Käytännössä lasten asemaa kohennetaan merkittävästi Suomen kehitysyhteistyöhankkeissa.

Panoksemme lapsityön vastaisissa toimissa on heikkenemässä raskaasti. Hallitus on valinnut talouspolitiikassaan heikoimmilta leikkaamisen tien. Kehitysyhteistyömäärärahat kokevat dramaattisen romahduksen alkavalla hallituskaudella. Kehitysyhteistyömäärärahojen 300 miljoonan euron suuruisen leikkauksen seurauksena Suomen kehitysyhteistyömäärärahat pienenevät 40%lla.

Kehitys- ja kauppaministeri Lenita Toivakka (kok) lausui Helsingin Sanomissa kehitysyhteistyön päälinjan olevan, että kaikkein köyhimpiä autetaan.

Valitettavasti porvarihallituksen leikkaukset toteuttavat politiikkaa, että leikkaukset osuvat juuri nimenomaan kaikkein köyhimpiin. Näin on erityisesti kehitysyhteistyön osalta. Maailman hauraissa yhteiskunnissa suurimpia kärsijöitä ovat aina naiset ja lapset. Niin sodat, luonnonkatastrofit kuin kehityksen puute koettelevat erityisesti tyttölasten asemaa maailmassa ja edellytyksiä elää hyvä elämä.

Suomen kehitysyhteistyössä keskeisessä roolissa on pitkäaikainen yhteistyö sekä järjestöjen työ. Yhdeksi järjestöksi, jonka valtionapu tulee laskemaan huomattavasti, on Toivakka nimennyt YK:n lastenjärjestö Unicefin.

Kun Suomi viime vuonna käytti kehitysapuun summan, joka vastaa 0,6 prosenttia bruttokansantuotteesta, jää määrä ensi vuonna noin 0,35 prosenttiin. YK:n asettaman valtioiden 0.7% tavoite jää nolon kauas.

Kurjina aikoina tehdään talouspolitiikassa arvovalintoja. Nyt tehdään valinta hylätä kaikkein suurimmassa hädässä olevat. Kehitysyhteistyön alasajossa käännämme selkämme tytöille, jotka eivät pääse töistä kouluun ja lapsille, jotka pakenevat sodan jaloista merikelvottomiin aluksiin Libyassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *