Niina Ratilainen


Lämpimämpää politiikkaa ja viileämpää ilmastoa

Vihreille vahva rooli Turun kaupunkisuunnittelussa

Tiedote 9.5.2017

Puolueiden väliset neuvottelut ovat päättyneet Turun kaupunginvaltuuston alaisten luottamuselinten paikkajaon osalta. Edellisistä kausista poiketen paikkajakoneuvottelut irrotettiin sisältöneuvotteluista, mikä mahdollisti puheenjohtajuuksien jaon aiempaa useammille puolueille. Vihreät ovat tyytyväisiä 9.5. kaikkien puolueiden hyväksymään neuvottelutulokseen.

– Tärkein periaatteemme on ollut, että politiikkaa tehdään yhteistyössä kaikkien kanssa. Tämä näkyy nyt paikkajaossa ja toivottavasti myös tulevassa päätöksenteossa. Puolueilla on tavoitteissaan erilaisia painotuksia, mutta oleellista on, että kaikki tahtovat tukea Turun seudun nostetta, kertoo valtuustoryhmän puheenjohtaja Niina Ratilainen.

Uuden valtuuston toisiksi suurimpana puolueena vihreät valitsevat valtuuston puheenjohtajan tulevalle kaudelle. Uuden puheenjohtajan nimi ei ole vielä tiedossa, mutta selvää on, että tehtävään valitaan nainen.

 

Valtuuston puheenjohtajan lisäksi vihreät saavat paikkajaossa nimettävikseen kaupunginhallituksen ensimmäisen varapuheenjohtajan sekä kaupunkiympäristölautakunnan, kulttuurilautakuntaan, tarkastuslautakuntaan ja Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan puheenjohtajat. Näistä kaavoituksesta vastaavan lautakunnan puheenjohtajuus on ollut vihreiden suuri tavoite usean kauden ajan.

– Vihreät tahtovat, että tulevaisuuden Turun suunnittelussa huomioidaan entistä paremmin ympäristönäkökulma, kaupunkiympäristön viihtyisyys ja rakennuskannan kulttuuriperintö. Kaavojen valmisteluprosessia on kehitettävä entistä avoimempaan ja osallistavampaan suuntaan. Uusi kaupunkiympäristölautakunta vastaa kaavoituksen lisäksi myös pyöräväylien kehittämisestä. Tulevalla kaudella tahdomme saada valmiiksi koko keskustan keskeneräisen pyörätieverkon, kertoo Turun kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Elina Rantanen.

Paikkajakoneuvottelujen päätyttyä huomio siirtyy tulevan kauden sisältökysymyksiin. Talouspolitiikkaan otetaan ensimmäisen kerran kantaa heti uuden valtuuston ensimmäisessä kokouksessa kun valtuuston hyväksyttäväksi tuodaan vuoden 2018 talousarvion suunnitteluluvut.