Niina Ratilainen


Lämpimämpää politiikkaa ja viileämpää ilmastoa

Vanhustenhoitoa parannetaan teoilla, ei puheilla tai hoitajamitoitusta vastustamalla

Keskustelu vanhusten hoidosta ei ota laantuakseen ja hyvä niin. Siinä, missä järkytys ja suuttumus Esperi Care -toiminnasta yhdistää kaikkia, on korjaustoimenpiteistä paljon erilaisia mielipiteitä. Olennaiseksi kysymykseksi keskustelussa on noussut, kenen vika on se, että tällaista on päässyt tapahtumaan?

Ministeri Annika Saarikko vastasi eduskunnan kyselytunnilla, että salissa on aika vähän syyttömiä, mitä vanhustenhuollon nykytilanteeseen tulee. Se oli viisaasti sanottu, sillä nykytilanne on monen päätöksen ja pidemmän ajan kehityksen seuraus. Ministeri Petteri Orpo ei yltänyt Saarikon tasolle kutsuessaan oppositiopuolueiden toimintaa kyselytunnilla käsienpesuksi. On aika epäkiinnostavaa käyttää nyt poliittisen keskustelun tärkeimmät hetket sen kaiveluun, kuka on missäkin hallituksessa tehnyt mitäkin edesauttaakseen ongelman syntymistä – tietoisesti tai tietämättä.

Kuten Saarikko viisaasti totesi, syyllisiä on paljon. Nyt on kysymys siitä, mitä tapahtuu seuraavaksi.

Kysymys on jopa Esperi Caren korjaamista suurempi ja vaikeampi. Suomalaiset elävät yhä pidempään, mutta uusia hyvinvointivaltion palveluja rahoittavien työikäisten määrä vähenee. Yli 75- ja 85-vuotiaiden osuus väestöstä on kasvanut ja väestö ikääntyy myös tulevaisuudessa. Tällä viikolla on verrattu vanhustenhuollon rahoitusta Ruotsiin ja todettu, että suhteessa naapuriin meillä on vanhustenhoidossa miljardin euron vaje.

Kiinnostavan lisämausteen kysymykseen ”kuinka tilanne korjataan”, tuo soteuudistus. Hallituksen sote-uudistuksen on arvioitu säästävän vanhuspalveluissa 936 miljoonaa euroa vuoteen 2029 mennessä verrattuna nykyjärjestelmän kasvu-uraan. Nämä taloudelliset yhtälöt lisäresussin tarpeesta ja tehostamisesta saatavista säästöistä ovat yksinkertaisesti mahdottomia.

Kokoomus on esittänyt Orpon suulla Esperi Care -tapauksien tultua julki ratkaisuksi vanhustenhuollon parantamiseen tähtäävän parlamentaarista valmistelun aloittamista. Orpon omin sanoin, melkoista käsienpesua. Tällä kertaa käsiä ei kuitenkaan pestä vanhoista päätöksistä, vaan tulevista. Onko helpompaa tapaa päästä esittämästä konkreettisia ratkaisuja, joissa sitoudutaan myös rahalliseen panostukseen, kuin esittää ongelman ratkaisemiseksi parlamentaarisen valmistelun aloittamista? Keino ei ole väärä, mutta se riittämätön. Sen verran tiedämme vanhustenhoidon tilasta Suomessa, että tilanteen muuttamiseksi tarvitaan oikeita toimenpiteitä ja niitä tarvitaan pian, eikä joskus, eikä varsinkaan sen jälkeen, kun hallituksen sote-uudistus on runnottu läpi.

Kokoomus on vastustanut tällä viikolla näkyvästi sitovan hoitajamitoituksen kirjaamista lakiin. Puolue on täysin oikeassa siinä, että sitova hoitajamitoitus ei ongelmaa ratkaise tai poista laiminlyöntejä, sillä haaste on paljon mitoitusta monipuolisempi. Väärässä Kokoomus on siinä, että sitova mitoitus ei parantaisi vanhusten hoitoa. On jäänyt täysin epäselväksi, miksi mitoitusta osana keinopakettia pitää vastustaa. Esimerkiksi 0,5 hoitajaa per asiakas -mitoitus vaikuttaisi kuitenkin kuuteen prosenttiin toimijoista, jota eivät tätä suosituksena tällä hetkellä täytä. Kuusi prosenttia ei ole ihan vähän, sillä sen takana on monta ikäihmistä.

Tällä hallituskaudella on julistettu ”norminpurkutalkoiden” tarvetta. Voisiko olla niin, että palvelutasoa nostavan mitoituksen kirjaaminen lakiin on sitä oikeistopuolueiden perinteisesti vastustamaa normitusta? Selvää ainakin on, että hoitajamitoituksen sitominen lukuihin 0,5 tai 0,7 nostaa kustannuksia. Ja ne kustannukset ovat julkisen terveydenhuollon kustannuksia, jotka jonkun pitää maksaa. Kauan on Kokoomus puhunut myös ”tehottomasta julkisesta sektorista” ja ”julkisen sektorin kulujen paisumisesta”. Ja kulujen paisumista hoitajamitoitus edustaa.

On surullista, että hyvinvointivaltiossa osa on alkanut pelätä vanhenemista vanhustenhoidon laiminlyöntien vuoksi. Miten me oikein olemme tähän joutuneet? Syitä on paljon, mutta kuka ratkaisee tilanteen. Näin vakavassa ongelmassa olisi syytä jokaisen vakavasti otettavan puolueen esittää valikoima keinoja tilanteen korjaamiseksi. Näitä olisivat mm.

  • Sitovan hoitajamitoituksen kirjaaminen lakiin tasolle 0,7
  • Mitoituksesta lipsumisen sanktiointi
  • Kuntien hankinta- ja kilpailutusosaamisen vahvistaminen
  • Valvonnan kehittäminen ja valvonnan lisäresursointi tarpeen mukaan
  • Omaishoidon tuen siirtäminen kunnilta KELAlle tuen yhtenäistämiseksi
  • Kuntien rahoituksen vahvistaminen suhteessa yli 85-vuotiaiden määrään kunnassa
  • Soteuudistuksessa väestön ikääntymisen huomioiminen
  • Henkilöstölle mahdollisuuksia ilmoittaa viranomaisille puutteista anonyymisti
  • Vanhusasiavaltuutetun viran perustaminen

Ja sitten voidaan aloittaa myös se parlamentaarinen valmistelu ja selvitystyö.