Niina Ratilainen


Lämpimämpää politiikkaa ja viileämpää ilmastoa

Maksetaan maanviljelijöille ilmastonmuutoksen torjumisesta


Globaalissa etelässä ilmastonmuutos on jo muuttanut elinolosuhteita dramaattisesti. Muutoksia on kuitenkin nähtävissä myös meillä ja erityishuomiota kaipaavat muutokset maataloudessa. Siellä, missä ollaan eniten tekemisissä vuodenaikojen vaihtumisen, sään, maan eliöstön ja kasvien biologian kanssa. Ilmastonmuutos asettaa kotimaiselle ruuantuotannolle monimutkaisen haasteen, mutta reaktiovaihtoehtoja on vain kaksi: seurata muutosta perästä ja sopeutua vasta pakon edessä, tai muuttaa koko maataloutta ministeriön linjauksista tilatasolle saakka etulinjassa.

Usein sanotaan, että on parempi ohjata muutosta kuin seurata tapahtumia sivustakatsojana. Tämä jos mikä pätee tämän ajan maatalouspolitiikkaan. Saman tietävät myös ne lukuisat ruoantuottajat, jotka ovat tehneet tiloillaan valintoja, joilla vähennetään päästöjä, sidotaan hiiltä ja sopeudutaan muuttuviin sääolosuhteisiin.

Suomessa on erinomaiset mahdollisuudet yhdistää maatalous ilmastonmuutoksen torjumiseen. Maanviljelyn ilmasto- ja vesistövaikutuksista puhutaan paljon ja tiedot päästöistä ovat kiistattomia. Suuri kysymys 2020-luvulla on, jatkammeko tätä keskustelua vai otammeko tilalle näkökulman siitä, kuinka maatalous nousee ilmastonmuutoksen torjumisessa esitaistelijoiden joukkoon.

Maailman muuttuessa myös maatalouspolitiikan pitää muuttua. Maataloustukia on perusteltu kauan ruokahuollon omavaraisuudella, kuluttajahintojen vaihtelujen tasaamisella, maatalouden kannattavuudella sekä maaseudun asuttuna pitämisellä. Nämä eivät voi olla 2020-luvulla enää perusteita maataloustuille. Tulevina vuosina tarvitsemme pelloille kasvipeitettä, joka sitoo hiiltä ilmakehästä sekä viljelymenetelmiä, jotka palauttavat humuspitoisuutta. Tiloilla pitää siirtyä laajamittaisesti suljettuun ravinnekiertoon ja monipuoliseen viljelykiertoon. Näitä ja muita maanviljelyn ilmastotoimia voitaisiin tukea uudistetuilla maataloustuilla.

Kaiken kotieläintuotannon siirtymistä luomutuotannon kriteeristöön tulisi tukea. Maataloustukiin pitäisi jatkossa tuoda mukaan muitakin tavoitteita kuin sato- ja tuotantotaso. Tukea pitäisi ohjata hiilensidontaan ja monimuotoisuuden kannalta vahvoihin viljelymenetelmiin. Luomuviljeltyä pinta-alaa tulisi lisätä voimakkaasti ja toisin kuin Jari Lepän ministerikaudella, jatkossa luomutukea tulisi varata kaikille luomuun siirtyville tiloille. Luomuun ja uusiin kasvipohjaisiin jalosteisiin satsaamalla maatalouteen saadaan korkeamman lisäarvon tuotteita. Tämä auttaisi viljelijöitä tilojen kannattavuuden nostamisessa tuista vähemmän riippuvaiseksi.

Maatalouden tukia pitää muuttaa, koska ilmastoteot eivät saa olla viljelijän hyväntahtoisuuden varassa. Suomessa on runsaasti viljelijöitä, jotka kehittävät lohkotasolla toimintaansa ilmaston ja vesistöjen kannalta kestäväksi. Siitä meidän pitäisi maksaa.

Ilmastonmuutoksen torjumisella on valtava kiire. Hiiltä on ilmakehässä jo nyt niin paljon, etteivät uusia päästöjä vähentävät toimenpiteet enää riitä. Hiiltä pitää sitoa, mahdollisimman paljon. Tähän pystyy suuressa mittakaavassa vain maatalous.

Kotimainen maatalous ei pelastu kasvavilla satovahinkokorvauksilla vaan uudistuksilla, joiden tavoitteena on kestävä ruoantuotanto ja monimuotoiset tilat. Maatalousministeriön johtoon on löydyttävä päättäjä, joka johtaa muutosta, eikä seuraa sitä takamatkalta.