Kuntalaisaloite seuraava askel demokratiatikapuilla

Posted Posted in Yleinen

Mielipidekirjoitus Turun Sanomissa 11.8.2013 Kansanedustaja Stefan Wallin (r) käsitteli kolumnissaan (TS 7.8.) kansalaisaloitetta ja pohti sen tulevaisuutta. Wallinin mukaan kansalaisaloite voi osoittautua tarpeettomaksi työkaluksi, jos eduskunta poikkeuksetta äänestää kaikki yli 50 000 allekirjoitusta saanutta aloitetta selvin luvuin nurin. Historian ja toistaiseksi vielä ensimmäinen eduskunnan käsittelyyn päätynyt kansalaisaloite koki tämän kohtalon, mutta jo pelkkä käsittely oli […]

Valtuustoaloite lautakuntien avoimuuden lisäämisestä

Posted Posted in Yleinen

Turun kaupunginvaltuusto 27.5. Kaupungin päätöksenteon seuraaminen on kuntalaisen perusoikeus. Turussa on mahdollisuus osallistua valtuuston kokouksiin ja valtuuston kokouksessa 6.5.2013 päätettiin kokeilusta valtuuston kokousten lähettämisestä verkossa. Päätöksenteon avoimuus toteutuu kuitenkin heikosti lautakuntatasolla. Lautakunnilla on vaihtelevia käytänteitä liittyen läsnäolo-oikeuden myöntämiseen ja kuntalaisille avointen kokousten järjestämiseen. Kaiken kaupungin päätöksenteon pitää tapahtua turkulaisten ulottuvilla ja ehdoilla niin, että päätöksenteko […]

Valtuuston kokousstriimi – todellakin mahdollisuus

Posted Posted in Yleinen

Turku on viimein siirtymässä nykyaikaan valtuuston kokousten striimaamisessa. Tästä päätti valtuusto kokouksessaan 6.5. Iloinen uutinen! Tällä päätöksellä siirtymme aika laajaan joukkoon: valtuuston nettilähetykset on otettu käyttöön mm: Lappeenrannassa, Viitasaarella, Oulussa, Rovaniemellä, Lahdessa, Petäjävesdellä ja Tampereella. Striimi on laajasti ja käytössä ja on hyvä että Turkukin siirtyy nettiaikaan. Valtuuston päätösesityksessä puhutaan webcastingista, eli suorasta videolähetyksestä, jota […]

Mitä jos kysyttäisiin heiltä, kenen asioista päätetään?

Posted Leave a commentPosted in Valtuustoaloitteet

Lautakunnan jäsenen aloite Turun kaupungin kasvatus- ja opetuslautakunta antaa kokouksessaan 15.5.2013 lausunnon toisen asteen oppilaitosverkon tulevaisuudesta Turussa osana Kampus-hanketta. Päätöksentekoa varten lautakunnan on olennaista kuulla osallisten mielipiteitä asiasta ja osallisilla tulee olla mahdollisuus tulla kuulluksi. Myös nuorisolaki edellyttää nuorten kuulemista heitä koskevassa päätöksenteossa. Lisäksi ennen päätöksentekoa tulee selvittää opetuksen pedagogisia vaikutuksia suuremmissa yksiköissä. Lautakunnan jäsenen […]

Minkä värinen Turku on seuraavat neljä vuotta?

Posted Posted in Yleinen

Turkua väritetään kuin viimeistä päivää. Minun värikynieni määrä seuraavalle neljälle vuodelle selviää sunnuntaina vaaleissa. Olen kirjoittanut tähän, miten minun mielestäni kaupunkia väritetään kunnallispolitiikassa. Millaisia kyniä sinun mielestäsi tarvitsemme? Tule juttelemaan kanssani Vihreiden vaalimökille kävelykadulle tänään klo 16-17 tai sunnuntaina klo 10-12. Kuulisin mielelläni juuri sinun ajatuksiasi kaupunkimme kehittämisestä: ennen ja jälkeen vaalien. Turkuun tarvitaan lisää […]

Avoimempi Turku on parempi

Posted Posted in Yleinen

Mitä avoimuus merkitsee sinulle? Turku tarvitsee avoimuutta. Avoimuutta tarvitaan päätöksiin, mutta myös kaupunkilaisten välille. Vihreiden kunnallisvaalien tavoitteena on Avoimia, vihreitä kaupunkeja. Mitä avoimuus tarkoittaa sinulle? Tässä kampanjatiimiläisteni mielipiteitä siitä, mitä avoimuuden pitäisi Turussa olla:               Millainen on sinun avoin Turkusi? Minun Turkuni on värikäs ja jokaisella on siinä oma […]

Pelastuspuuhissa

Posted Posted in Yleinen

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto avasi kuntavaalikampanjan naulaamalla totuuksia kaupungintalojen oviin ympäri Suomen. Turussa kävimme teippaamassa teesit kaupungintaloomme eilen. Kunnallispolitiikka todellakin tarvitsee tuuletuksen sijaan kunnon läpivetoa kokoussaleihin. Konstit on kyllä keksitty, niitä tarvitsisi vain toteuttaa. Pelastuspakettimme sisältää 12 keinoa, joilla päätöksenteko tuodaan lähemmäs turkulaisia ja tehdään samalla läpinäkyvämmäksi. Esimerkiksi: Lautakuntien kokoukset tulee avata yleisölle ja […]

Turusta nuorempi ja avoimempi

Posted Posted in Yleinen

Julkaistu Turun Sanomissa 22.9.2012 Tämän hetkisistä Turun kaupunginvaltuutetuista suurin osa on syntynyt 1940- tai 1950-luvuilla. Nuoria valtuutettuja on muutamia, mutta 1980-luvun lopulla tai 1990-luvulla syntyneitä ei yhtään. Kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien vanha polvi on pyörittänyt tätä kaupunkia viimeiset 30 vuotta. Viime vuosien henkilövaihdoksista huolimatta Turun kunnallispolitiikkaa tehdään edelleen viisikymppisten miesten, yksityisautoilun ja rakennusurakoitsijoiden ehdoilla. Vanhojen puolueiden […]

Annetaan Turun asukkaille ääni

Posted Posted in Yleinen

Mielipidekirjoitus Julkaistu Turun Sanomissa 17.7.2012 Turku on meidän kaikkien kaupunkimme, mutta mukaan sen kehittämiseen on hyvin vaikea päästä. Turussa resursoidaan surkeasti asukasosallistamiseen, minkä vuoksi asukkailla on vähän mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa kaupungin kehittymiseen. Turun kaupunginvaltuusto päätti sanoa ei asukkaiden omaehtoiselle aktiivisuudelle ja kaupungin kehittämiseen osallistumiselle päättämällä lopettaa aluekumppanuustoiminnan vuonna 2009. Aluekumppanuutta vedettiin vuodesta 2007 saakka […]

Vihreiden kuntavaaliohjelma

Posted Posted in Yleinen

Kevään mittaan on rakennettu valmiiksi useita kunnallisvaaliohjelmia. Keväällä hyväksyttiin mm. vihreiden valtakunnallinen kunnallisvaaliohjelma, jossa tavoitteena on vihreä, avoimempi kunta. Ohjelma rakentuu kolmelle pääteemalle: ympäristövastuullisuuteen, toimiviin palveluihin sekä avoimuuteen ja onnellisuuteen. Tuskin kukaan puoluekirjasta riippumatta on erimieltä siitä, että nämä teemat ovat tärkeitä. Turku tarvitsee puolueen ohjelmasta erityisesti avoimuutta. Päätöksenteko on karannut kauas asukkaan arjesta ja omiin vaikutusmahdollisuuksiin ei uskota. […]